Palkitut

Kirjoituskilpailun 2000 tulokset

J.H.Erkon kilpailu järjestettiin nyt 44. kerran, ja lajina olivat novellit ja lyhytproosa. Palkintolautakunta
sai huomata, että nuoret kirjoittajat olivat lähteneet liikkeelle valtaisalla innolla, ilmaisutarpeensa valloilleen päästäen. Novelleja tuli runsaasti maan joka kolkasta, niin etelän metropoleista kuin syrjäkyliltäkin. Tänään palkittavia ja kunniamaininnan saavia on Helsingistä Pelloon.

Töitä saapui määräaikaan mennessä 422, mikä tarkoittaa sitä, että kilpailussa päästiin palaamaan normaaliin päiväjarjestykseen. Erkon kilpailu on tärkeä uutta kasvua tukeva instituutio, ja vuosi vuoden jälkeen nuoret kirjoittajat odottavat malttamattomina sen julistamista. Taustayhteisöjemme avokätisyyden ansiosta pystyttiin tänä vuonna luopumaan neljä kertaa käytössä olleesta osanottajamaksusta ja palaamaan kilpailun alkuperäiseen avoimuuteen, mistä palkintolautakunta esittää sydämellisen kiitoksen Suomen Nuorisoseurojen Liitolle, Suomen Nuoriso-opistolle, Mikkelin ammattikorkeakoulun kulttuurin ja nuorisotyön yksikölle ja Sanoma-WSOY:lle.

Kilpailun sato ilmentää aikaansa. Muodit vaihtuvat ja uusia asioita nousee pintaan. Tällä erää väistymässä ovat katkeranmakuiset työttömyyskuvaukset, yksioikoiset ryypiskely- ja rellestämistarinat, pikkuliksomit ja lukijansa tekstuaaliseen hetteikköön johdattavat postmodemistit.

Selväpiirteisesti hahmotellut tarinat sekä lihaa ja verta olevat henkilöt näyttävät palanneen. Yhä useammin kirjoittajat paneutuvat ihmisenä olemisen peruskysymyksiin, niin kuin kaunokirjallisuudessa on tapana. Osa kilpailuun osallistujista lähestyy aihettaan kirjallisuuden ulkopuolelta: fantasiakerronta, scifi, futuristiset sotakuvaukset ja väkivallalla mässäily on usein toteutettu tietokonepelien tai elokuvien tapaan. Uusi teknologia, tietokoneet ja internet alkavat vaikuttaa maailman hahmottamiseen, ja esimerkiksi chattailu voi olla novellin aiheena. Suhtautuminen huumeisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin on arkipäiväistynyt.

Keskustelimme palkintolautakunnassa, miksi viime vuosien novellikilpailijoista ei ole juuri noussut esikoiskirjailijoita, kun taas Erkon runopalkituista on tullut useita esikoisrunoilijoita. Selitys lienee lajien eroissa. Runokokoelma on mahdollista sommitella heti kun kirjoittajalla on kasassa puolensataa riittävän hyvää runoa. Sitä vastoin yhtenäisen novellikokoelman tai romaanin kirjoittaminen vaatii paljon raakaa istumatyötä.

Toivotan tänään palkittaville ja kunniamainituille juhlamieltä: olette kiitoksenne ansainneet. Mutta toivottavasti ette tuudittaudu siihen ajatukseen, että nyt ovet avautuvat kuin itsestään.

Kirjailijan ura on ohdakkeinen, alusta pitäen. Kirjoittaminen on oiva harrastus, josta voi olla paljon iloa itselle ja ystäville. J.H.Erkon kilpailussa haluamme nostaa esiin sellaisia kirjoittajia, joilla on henkistä kanttia ja lannistamattomuutta muuttaa hyvä harrastus vakavaksi työksi.

Kilpailussa jaetaan palkinnot seuraavasti:

1. Jani Saxell, Helsinki, 15 000 mk

Jani Saxell on niukkaeleinen vahva kertoja, joka kykenee tavoittamaan erityyppisiä miljöitä ja eläytymään erilaisiin henkilöihin. Eleettömyys jättää tilaa eetokselle, joka puhuu inhimillisyyden puolesta.

2. Laura Honkasalo, Helsinki, 10 000 mk

Laura Honkasalon parhaissa novelleissa aikuismaailman järkytykset heijastuvatomalaatuisesti lapsen maailmaan. Nuorisoirrottelut eivät yl1ä samaan psykologiseen oivaltavuuteen kuin lapsinovellit, mutta nekin osoittavat novellistisen kielen ja rakenteen hallintaa.

3. Mila Kauppinen, Tampere, 5 000mk

Mila Kauppinen kirjoittaa naisen elämästä ja ikävän teemoista lyyristä lyhytproosaa, jota kuvittaa vesi- ja kuusymboliikka. Kieli on maalailevaa, romanttistakin, mutta tunteikkuus taitetaan vaivihkaisella huumorilla.
Sarja on ehyt kokonaisuus.

Kunniamaininnan saavat:

Tiia Jama, Pello

Tiia Jama kuvaa nuorta naista kuuntelemassa sukunsa tarinoita ja kulkemassa pitkin Lapin luontoa. Jama kirjaa huolellisesti perinteen etsintää ja virittymistä välittömän ympäristön viesteihin.

Maria Peura, Helsinki (Pello)

Maria Peuran laaja novelli tarttuu kipeään insestin aiheeseen ilman raflaavia korostuksia. Repivän draaman
moninaiset ihmissuhteet on tavoitettu taitavasti lapsen näkökulman kautta.

Markku Pääskynen, Helsinki (Kuopio)

Markku Pääskynen harjoittaa kulttuuritietoista kerrontaa, jossa nainen etsii uutta elämää saarella. Eurooppalaisen ja paikallisen kulttuurihistorian lisäksi huumaava kasvi tuo ihmissuhteisiin lisäulottuvuuden.

Kilpailun raati:

kirjailija, fil.toht. Tero Liukkonen (pj)
fil.toht., kirjallisuudentutkija Liisa Enwald
kirjailija, kriitikko Jukka Koskelainen sekä
fil.lis. Pirkko Heikkinen (siht.)

Web design Groteski