Palkitut

J.H. Erkon kirjoituskilpailuun (vuorossa lyhytproosa) tuli lähetyksiä 210 kirjoittajalta, yhteensä noin 4 500 novellia. Lähetyksiä tuli kaikkialta Suomesta. Vuonna 1957 perustettuun kilpailuun voivat ottaa osaa alle kolmikymmenvuotiaat kirjoittajat, jotka eivät vielä ole julkaisseet esikoisteostaan. Lukuisat eturivin kirjailijoistamme (ks. www.erkonkilpailu.net) ovat aikoinaan sijoittuneet palkinnoille Erkon kilvassa. Toissa vuonna kärkikolmikkoon sijoittunut Turkka Hautala julkaisi pian esikoisteoksensa ja oli ehdolla vuoden 2009 Finlandia-palkinnosta.

Vuoden 2010 Erkon kilpailussa olivat kirjoittajat tiukasti kiinni tässä päivässä ja arjessa. Novellisadon perusteella suomalainen nuori uskoo tulevaisuuteen ja selviytymiseensä, vaikka elämä itsessään haasteellista onkin, eikä siitä selviä ilman haavoja – hengestäänkin joutuu jossakin vaiheessa luopumaan.

Novellien teemat noudattivat vuoden 2008 sadosta tuttuja teemoja: tuomareiden luettavaksi tuli paljon parisuhdetarinoita, lapsuutta luotaavia tekstejä sekä yllätyksellisiä tilanteita.

Teksteissä näkyivät tietokonepelien sankarit ja tapahtumat osana lapsuuden kuvastoa, samoin viitteitä televisiosarjoihin oli runsaasti. Monissa novelleissa oli lähestytty lapsuutta ensirakkauden näkökulmasta, kuvattiin myös kohtalokkaita erehdyksiä ja onnettomuuksia, jotka määrittävät koko elämää ja haavoittivat. Keski-ikäisiä oli kuvattu epäonnistuneiden ihmissuhteiden kautta, vanhuksia taas usein vakavan sairauden, kuoleman tai poistuvan läheisen kautta. Monet miettivät parisuhteen syventämistä lapsen kautta: naiset tulivat raskaiksi, olivat raskaina, synnyttivät – ja tulevat isät miettivät paetako vai jäädä vaihtamaan vaippoja.

Harvoin tekstit sijoittuivat ulkomaille tai vierasmaalaisen näkökulmaan: näiden tarinoiden Suomi oli valkoisen, aikuistumistaan ihmettelevän nuoren Suomi. Ei rasistinen eikä syrjivä, mutta tiiviisti oman lähiarjen ympärillä pyörivä. Tekstit tulivat iholle kiinni, kirjoittajat kuvasivat asioita tässä ja nyt. Etäännytys toiseen aikaan tai paikkaan tai maailmaan oli harvinaista. Joissakin harvoissa teksteissä näkökulma oli poikkeuksellisen yleismaailmallinen tai filosofinen.

Paljon puhuttu dekkari- ja rikoskirjallisuus loisti poissaolollaan. fantasiaa oli vähän eikä spekulatiivisia elementtejä osattu hyödyntää juuri ollenkaan. Raati jäi kaipaamaan sekä yleismaailmallista näkökulmaa että huumoria.

Raati totesi kärjen olevan tasaisen. Voittajat erottuivat omintakeisen tyylin, poikkeuksellisen käsittelytavan tai kaunokirjallisen ilmaisuvoiman ansiosta. Erinomaisen tekstin tuli sykähdyttää

Juhani Karila, I palkinto

Kun uusia näyttäviä rakennushankkeita kutsutaan wau-arkkitehtuuriksi, niin Juhani Karilan jutut ovat huh-proosaa. Niin kipakka on tempo, niin hengästyttävää toiminta, niin omalakisia leikkaukset. Lukija ei lue, lukijaa muilutetaan. Karila osoittaa että voimaproosa ei välttämättä vaadi voimakkaita aiheita – kesäisestä uistelureissustakin saa suuren ja sekopäisen seikkailun. Tarvitaan vain jysähtelevän tarkka virke ja Virtanen, hauki joka hotkii lehmiä vesirajasta.

Titta Minkkinen, II palkinto

Minkkinen sujahtaa proosassaan taitavasti erilaisiin elämäntilanteisiin ja ihmiselon oikkuihin. Päähenkilöt halajavat hyväksyntää mykin huutomerkein. Nuori huomiota kaipaava tyttö yrittää vietellä äitinsä uuden miesystävän, mutta torjuttuna päätyy syyttämään miestä pedofiiliksi. Iäkäs, sänkyyn sidottu nainen valittelee rintakipujaan, ja pääsee kuin pääseekin raottelemaan lääkärille haarojaan, ihan hieman vain. Näiden ihmisten maailma on rikkonaisuudessaankin runsas, ja kohtaloiden lomaan puikahtaa väistämätöntä huumoria. Lukija ei voi olla hykertelemättä mukana: osasipa tuonkin sanoa noin osuvasti. Itäsuomalainen murre tuo kokonaisuuteen eletyn elämän makua. Kirjoittaja malttaa näyttää hetkiä ja rajata selitykset sekä loppukaneetit pois. Kerronta on ilmaisultaan tiivistä mutta samaan aikaan täyteläisen jälkimaun jättävä.

Ulla Heikkilä, III palkinto

”Seitsemäntenä päivänä Jumala loi vedellä täyttyvät keuhkot. Sitten hän lepäsi.”
Ulla Heikkilän Ihmisen jälkeen on sarja toisiinsa nivoutuvia tarinoita, joiden yhdistävänä tekijänä on Elina-nimisen valokuvaajan, tyttären, sisaren ja äidin kuolema. Jokainen tarina muodostaa oman todistajanlausuntonsa, joka peilaa ihmisten suhtautumista itselleen läheiseen ihmiseen – vai oliko hän kuitenkaan niin kovin läheinen? Kokonaisuuden aloittaa surrealistinen luomiskertomus, jossa vainajan koko elämä syntymästä kuolinhetkeen tiivistetään kahteen liuskaan. Elinan äiti miettii lakonisesti, mitä kirjoittaisi kuolinilmoitukseen. Elinan pieni tytär laulaa luikauttaa hautajaisissa ja keskittyy ihmettelemään seremonian kulkua. Jokainen näkökulma tuo uuden palasen henkilökuvaan ja toisaalta kuvaa elävien asenteita ja omia päämääriä. Ei liene yllättävää, että elämä jatkuu kuolemankin jälkeen. Kerronnassa on pienten yksityiskohtien kautta aukenevia oivalluksia ja hauskoja heittoja.

Jiri Hartikainen, kunniamaininta

Tarinan otsikko on Kesä, mutta marraskuuta eletään. Nuoret miehet ajavat vanhalla Volvolla ja syövät hampurilaisia ja vastustavat siinä ohessa autoja ja hampurilaisia. Jiri Hartikaisen kertomus on hämmentävä sarja heilahtaneita välähdyksiä. Niitä pitää koossa vankkumattoman luja kieli ja tarkat havainnot. Tällaista nuortenmiesten nuoruus on: kaikki tapahtuu juuri tässä, ulkomaailma on suuri mysteeri. Kaikkein suurin mysteeri ovat naiset. Heistä nämä Volvossa istuvat kaverukset osaavat sanoa varmaksi vain sen, että ”naiset ovat niitä, jotka tietävät mitä kukille tehdään, kun ne on otettu pois paketista.”

Laura Laitinen, kunniamaininta

Laura Laitisen novelleissa yksilölle merkityksellinen parisuhde läpivalaistaan elämän tärkeiden käännekohtien kautta. Kirjoittaja vie lukijansa aurinkorannalle suurta aaltoa edeltäviin hetkiin, nuorukaisen unelman lähtövalmisteluihin ja päivään, jolloin mies kuulee tulevansa isäksi. Elämä on valintoja ja luopumista, mutta myös uuden rakentamista. Tekstien pohjavire on optimistinen, yksilön selviytymiseen uskova. Laitinen kirjoittaa vahvoja, mutta samaan aikaan kepeitä aistivoimaisia tekstejä, jotka jättävät lukijalle varaa omaan tulkintaan. Kerronta on kaunista, lauseet ilmavia. Kokonaisuuden kruunaavat tarkat kuvat, jotka luovat kerrontaan käsinkosketeltavan tunnelman. Novelleissa maistuvat matolle varisevat omenapuun kukat ja parvisängyn tolppaa pitkin kiipeävä humala.

Maija Roine, kunniamaininta

Maija Roine on ryhtynyt kamppailuun sitä vanhaa väitettä vastaan, että lyriikan lauseet eivät sovi proosaan. Hän ottaa tässä kamppailussa makeita erävoittoja. Juttusikermän teemana on modernin proosan peruskysymys ”Kuka minä olen” ja toinen sitäkin tärkeämpi kysymys: Kuka sinä olet? Ja tykkäätkö sinä minusta? Kyllä tykkää, kertoja päättelee kun hän katselee tämän toisen silmiin: ne sanovat asiansa selvemmin kuin banderollia kiskova lentokone, kuin kiekkokatsomon jänisräikkä, kuin sängyn laidalla ulvova huutosakki. Roine viskoo kuviaan selittelemättä ja luottaa lukijaan. Lukija kiittää luottamuksesta.

Anne Leinonen, kirjailija
Petri Tamminen, kirjailija
Pirkko Heikkinen, kriitikko, fil.lis.