Palkitut

J.H.Erkon kirjoituskilpailu järjestettiin nyt 43. kerran, ja lajina olivat runot. Perinteikäs kilpailu kerää vuosi vuoden jälkeen nuorten kirjoittajien parhaimmistoa, joiden kunnianhimoisissa suunnitelmissa kangastelee esikoisteoksen julkaiseminen. Runoilla kisattiin viimeksi kaksi vuotta sitten, ja silloisista palkituista ensimmäinen Markku Paasonen ja toinen Johanna Venho ovat julkaisseet esikoiskokoelmansa ja ovat vahvasti suuntautuneet kirjailijan elämänuralle.

Kilpailuun osallistuneiden määrä on jonkin verran laskussa. Saimme määräaikaan mennessä 300 tekstinäytettä, kun kaksi vuotta aiemmin luku oli 450. Vaikuttaa selvältä, että vuodesta 1996 peritty osallistumismaksu on vähitellen verottanut osallistujien intoa ja määrää. Vertailun vuoksi todettakoon, että äskettäin päättynyt Kulttuurirahaston runokilpailu keräsi peräti 2358 osallistujaa; tosin siinä kilpailussa ei ollut ikärajaa.

Olisikin suotavaa, että J.H.Erkon kilpailun osallistumismaksusta päästäisiin eroon. Nykyiset nuoret kirjoittajat ovat liiankin realiteettitajuisia ja he järkeilevät säästävänsä satasen:”Ei minulla kuitenkaan ole mahdollisuuksia.” Kilpailun vireän jatkumisen ja kirjallisuuden jälkikasvun vaalimisen kannalta olisi vuosittain saatava mukaan mahdollisimman laaja otos kirjoittajia ja uusia tekstejä.

Voimme vain toivoa, että jokin palkinnon taustayhteisöistä tai jokin muu taho suostuisi lisäkustannusten kattamiseen, jotta osallistumismaksuista voitaisiin luopua. Loppujen lopuksi kysymys on pienestä summasta kun ajattelemme, että panoksena on suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuus.

Kilpailun taso ja töiden sisältö eivät tuottaneet suuria yllätyksiä lautakunnan työskentelyssä. Kärki erottui suuremmitta vaikeuksitta, mutta saimme keskustella monesta mielenkiintoisesta näkökohdasta, enne kuin lopullinen päätös oli valmis.

Ennakkoluulotonta otetta näkyi kilpailussa yhtä paljon kuin ennekin, mutta juuri niissä töissä viimeistely antoi hiukan toivomisen varaa. Ilmaisillisesti kokeilevammat kirjoittajat ovat tänään kunniamainittujen ryhmässä. Perinteisen modernismin muotokielen omaksuneet kykenivät viimesitellympään käsialaan, ja he veivät tällä kertaa palkinnot.

Parin viime vuoden aikana suomalaisessa lyriikassa on noussut suuntaus, jota voisi keskeisen asemapaikkansa mukaan nimittää Turun koulukunnaksi. Sille on ominaista välitön, ronski kielenkäyttö, katujen ja kapakoiden puheensorina. Tällaisia töitä kilpailun tarjonnassa oli runsaasti. Välittömän runouden kirjoittajat eivät kuitenkaan yltäneet aivan kärkeen. Puheenomaisuus houkutteli ehkä liian helppoihin ratkaisuihin.

Kirjoittajat ottavat vaikutteitaan yhä enemmän kirjallisen maailman ulkopuolelta. Esimerkkinä voisi mainita, että mytologia ja historia olivat runoissa elävinä läsnä tavalla, jossa voi aavistella nuorison suosimien roolipelien vaikutusta.

1. Pirjo Tuominen, Padasjoki, 15 000 mk

Tuominen liittyy runoineen luontolyriikan perinteeseen, jonka ulkopuolelle, kokeilevampaan ilmaisuun, hän ei juuri lähde seikkailemaan. Hän pysyttelee eleettömästi siinä, minkä hän todella hallitsee ja rakentaa kuvansa tarkoille havainnoille. Hänen herkän-pelkistetyistä runoistaan muodostuu kielellisestikin tasaisen varma kokonaisuus.

2. Miira Sippola, Helsinki, 10 000 mk

Miira Sippolan raikas ja railakas kieli kutsuu mukaansa runon rytmiseen tapahtumaan. Runon ja elämän mysteeri näyttäytyy värikkäänä, kirkkaissa sävyissä, ja sisempää voi aistia syvää inhimillistä lämpöä.

3. Anna-Lotta Helin, Helsinki, 5 000mk

Anna-Lotta Helin tavoittaa alakuloisiin tunnelmiinsa hienovivahteisia mielenliikkeitä. Hänen vähäeleiset kuvansa, yksinkertaiset metaforansa ja oivalletut vertauksensa vakuuttavat lyyrisen pelkistyksen ilmaisuvoimasta.

Marko Hautala, Vaasa

Marko Hautalan runoissa puhuja vetäytyy itseensä tavoittaakseen merkityksiä sirpaleisen maailman keskeltä. Hän löytää perimmäisiä symboleja, jotka törmäilevät arkiympäristön lumeeseen villissä tanssissa.

Liisamari Lassila, Turku

Liisamari Lassila perustaa runonsa luomismyyttiin, jossa vastakohdat tarvitsevat ja heijastavat toisiaan. Läheisen toisen hahmo saa lisäulottuvuutta tarunomaisesta kerronnasta ja runojen harvinaisesta poljennosta.

Teemu Manninen, Tampere

Teemu Mannisen runot ovat historian kauhujen ja myyttien kaikukammio. Runojen lukija eksyy hurjaan viittausten hetteikköön, jossa kiintopisteitä on vaikea saada.

kirjailija, fil.toht. Tero Liukkonen (pj), fil.toht., kirjallisuudentutkija Liisa Enwald, kirjailija, kriitikko Jukka Koskelainen sekä fil.lis. Pirkko Heikkinen (siht.)