Palkitut

J.H. Erkon 52. kirjoituskilpailun lajina olivat novellit. Tekstejä tuli 200 kirjoittajalta, novelleja oli yhteensä 610. Raati pudotti ensimmäisessä lukukerrassa 120 kirjoittajan tekstit pois; loppukilpailuun päässeiden 80 kirjoittajan töistä nousivat lopuksi kärkeen noin 20 kirjoittajan työt. Niistä raati valitsi voittajat yksimielisesti. Silmiinpistävää oli, että myös ensimmäisen     lukukerran jälkeen pudonneissa kirjoittajissa oli lukuisia lupaavia tekijöitä.

Postileimojen mukaan runsaimmin kilpailuun saapui tekstejä Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Kuopiosta, Joensuusta, Etelä-Savosta, Etelä-Karjalasta ja Jyväskylästä. Pohjoisin Suomi ja rannikko olivat niin ikään edusteilla. Töitä tuli myös Euroopasta ja Kaukoidästä.

Kilpailutöiden yleisimpiä teemoja olivat yksinäisyys ja kohtaamisen vaikeus. Ihmiset elivät rikkoutuneissa parisuhteissa tai etsivät itselleen sitä yhtä läheistä, johon tukeutua.

Merkillepantavan usein tarinat sijoittuivat kodin piiriin, maailmaa katseltiin ikään kuin keittiön ikkunasta. Tässäkin kirjoituskilpailussa kodin huoneista kuvatuin oli kuitenkin makuuhuone. Laajakuvassa näkyi yhtä lailla maaseutua kuin kaupunkia. Maaseutua ei romantisoitu, se kuvattiin raadollisena, murheellisten laulujen maana. Yksinäisyydestä tuntuivat kärsivän yhtä lailla kaikki, niin kaupunkilaiset kuin maalaiset. Yllättävän harvoin teksteissä vierailtiin muualla Euroopassa tai maailmalla.

Kirjoittajien ikä, lähestyvä kolmenkympin virstanpylväs, näkyi: maailmaa katsottiin pitkittyvän nuoruuden keskeltä. Tekstien näkijät ja kokijat kärsivät ikäkauteen kuuluvasta sitoutumisen pelosta, samalla kun tällaista sitoutumisen mahdollisuutta kaiken aikaa etsittiin.

Lapsuuskuvauksia oli mukana paljon. Lapsuus näyttäytyi pakopaikkana ja oman identiteetin selittäjänä. Juuri näistä lapsuusmuistoista löytyi paljon herkullisia, tunnistettavia kokemuksia. Lapsuuden kautta kirjoittajat tuntuivat parhaiten pääsevän kiinni aitoihin tunteisiin.

Huumoria oli tavoitettu erityisesti absurdeilla käänteillä. Ihmiskuvauksiin taas tuotiin rosoisuutta puhekielen ja lakonisen ilmaisun avulla. Teksteissä tuli vastaan kiinnostava kavalkadi suomalaisia tyyppejä: postinjakajiin rakastuvia yksineläjiä, neuroottisia perheenäitejä, kalastajia, taiteilijoita. Mielenterveys näytti tässä henkilögalleriassa suorastaan harvinaiselta luonnonvaralta.

Kilpailun yleinen taso oli hyvä. Kirjoittajilla on hallussa kaunokirjallisen kielen välineet – monissa teksteissä proosan rytmi oli napakkaa ja soljuvaa. Sisällön suhteen jäi kuitenkin toivottavaa: tuntui että kirjoittajat eivät luottaneet omiin tuntemuksiinsa. Niitä paettiin joko keinotekoiseen rankkuuteen tai taiteelliseen maalailuun, tunteiden tilalla oli tunnelmointia.     Monet turvautuivat selittelyyn, aiheen ympärillä kierreltiin sen sijaan, että olisi menty napakasti näyttäen asiaan.

Toisaalta kilpailun kärki oli laaja, raati löysi paljon aitoa ilmaisun taitoa. Palkitut työt erottuivat tästä joukosta erityisesti tuoreilla havainnoillaan ja lukemaan pakottavalla tarinan tajullaan.

Jouni Tikkanen, 1. palkinto  (24-vuotias, Pulkkila, Helsinki) 2 400 €

Jouni Tikkasen kilpailutyöt eivät uudista suomalaista novellia – niin kuin herkullinen ruisleipä ei uudista suomalaista leivontaperinnettä. Mutta kuluttaja nauttii! On juhlaa päästä varman tarinankertojan kyytiin. Nuoren pojan kehityskertomus kuvataan tällä kertaa parin solmukohdan kautta, eleettömästi ja tehokkaasti. Kaiken yllä leijuu huumaava autenttisuuden tunne: lauseet näyttävät saapuvan suoraan kokemuksen tasalta. Modernismin     kirkkaimpien perinteiden mukaisesti Tikkanen konkretisoi kaiken tajuttavaksi: Jumalakin on vain tyyppi, joka nojaa vieressä sillan kaiteeseen ja katsoo samaan suuntaan merelle niin ”ettei hänen katsettaan voinut tulkita mitenkään”.

Turkka Hautala, 2. palkinto (s. 1981, Salo, Jyväskylä) 1 700 €

Turkka Hautalan fiktiivinen Salo on elokuvamainen Spoon River –antologia: yhden illan ja yön aikana ehtii tapahtua paljon merkityksellisiä asioita, myös järkyttävä veriteko, josta ei puutu tragikoomisia sävyjä. Hautala piirtää toisiinsa linkittyvät henkilökuvat tarkasti: proosassa haisee paistorasva ja hiki, kun Hautala kuvaa miehiä, ”jotka välttivät kymmeniä koulun liikuntatunteja unohtamalla verkkarit kotiin.” Dialogi vyöryy soljuvasti ja osuvasti     rytmittämään toimintaa. Kerronnan rytmi ja tunnelma on silti leppoisan  jutusteleva, pienen ihmisen unelmia kunnioittava, ja huumorikin pilkistää kohtalon persvaosta silloin kun sitä vähiten odottaa.

Noora Lehtonen, 3. palkinto (s. 1981, Turku) 1 000 €

”Minä olen sellainen. En psykopaatti, vaan peili. Heijastan ihmiselle hänet     itsensä.” Mies ottaa elämäänsä kyytiä bussin alla ja nainen saa perintönä köydenpätkän, joka liittyy mystisesti tädin katoamiseen. Mutta miten? Samaa arjen selittämättömyyttä huokuvat kaikki Noora Lehtosen novellit. Kirjoittaja vie matkalle, jossa nauretaan sisäänpäin, salakavalasti. Kokoelmassa on havaintoja hetkistä, jotka kohoavat merkityksellisiksi elämän miniatyyreiksi. Lehtosen tyyli on nasakka, lause taloudellinen, ja absurdit yksityiskohdat     maustavat keitoksen nautittavaksi lukukokemukseksi.

Leena Aunio, kunniamaininta (s. 1980, Kokkola, Tukholma) 100 €
”Aurinko oli veden pinnassa niin kuin minun päänikin ja minä nauroin sille.” Leena Aunion hyväntuulisessa lyhytproosassa maailmaa katsellaan merkillisen linssin läpi: tutuimmistakin kokemuksista paljastuu jännittäviä ulottuvuuksia. Aunio todella taitaa kontrastin, keveyden yllä leijuu aina jotakin uhkaavaa, kaipauksessa on jotain makeaa ja hyvää. Erityiskiitoksen     Aunio ansaitsee siitä, että hän uudistaa lukijan suhteen Barbieen ja Keniin. Hän kykenee ilmaisemaan ihmisen koko eksistentiaalisen yksinäisyyden pelkillä nuken kasvoilla: ”Yhtäkkiä Ken, muovinen Ken, oli vakava.”

Nelli Hietala, kunniamaininta (s. 1981, Lieksa, Jyväskylä) 100 €

Nelli Hietalan vinksahtanut niksikokoelma saa olon levottomaksi: tekee mieli eksyä, hankkia opaslintu ja pyydystää painajaisia – ihan jo pelkästään siitä syystä, että ohjeet ovat niin hyviä. Hietalan kieli on jännittävä yhdistelmä vakavaksi tekeytyvää proosaa ja kurittomia, lennokkaan lyyrisiä melodianpätkiä. Tämä irtonaisuuden tunne hurmaa lukijan ja saa kaiken näyttämään keveältä – jopa painajaiset, jotka, niin kuin nyt tiedämme, voi houkutella purkkiin panemalla sinne ”kuolleen kärpäsen, edesmenneen isovanhemman takinnapin tai harakan pyrstösulan”.

Niina Miettinen, kunniamaininta (s. 1978, Joensuu, Helsinki) 100 €

Niina Miettisen Hengittämättä on hienovireinen, kahta näkökulmaa hyödyntävä novelli käsilläparantajasta ja tytöstä, jonka keuhkoissa asuu kaksoissisar. Lyyrinen, ilmava kerronta aukaisee tarinan sopivasti, mutta jättää lukijan mielikuvitukselle varaa nousta lentoon. Novelli vilisee mieleen painuvia kielikuvia ja aistinvaraisia havaintoja, joissa ”iho on pehmeä kuin     silkkinen käsilaukun vuori, mutta se tuoksuu kävyille ja siitepölylle.” Miettinen kuvaa lapsuuden kokemuksia lapsen maailmaa kunnioittaen.

1. Kaisu Tuomaala (s. 1974, kotipaikka pitkään Kokkola, asuu nykyisin Turussa, jossa toimii kuvaamataidon opettajana) 2 500 euroa

Kaisu Tuomaalan novellien henkilöt ovat anonyymejä, tapahtumat pieniä liikahduksia, hetkiä jotka ovat kesken ja valmiita samalla kertaa. Valon, veden, puiden ja lintujen perilyyrinen symboliikka kuuluu novellien maailmaan, joka on täynnä merkitystä. Hiljaisena ja lyyrisenä Tuomaalan proosa tuo mieleen Raija Siekkisen novellitaiteen.

2. Antti Ritvanen (s. 1976 Espoossa, kotipaikka Helsinki, kuuluu Nobelistiklubiin, opiskelee Helsingin yliopistossa psykologiaa, kotimaista kirjallisuutta ja filosofiaa) 1.700 euroa

Antti Ritvasen vähäeleisissä mutta tiheissä novelleissa lapsi näkee suuria asioita, tragedioita, joita ei kuitenkaan tuoda osoitellusti esille. Minäkerronnan taitajana Ritvanen on Antti Hyryn perillinen.

3. Jarno Siekkinen (s. 1974 Muhoksella, kotipaikka Ivalo, käynyt ammattikouluja laidasta laitaan ja toiminut lukuisissa ammateissa; nykyisin harjoittelijana Inarilainen-lehdessä; käynyt joitakin kirjoittajakursseja, mm. WSOY:n stipendiaattikurssin) 1.000 euroa

Jarno Siekkisen karkeissa, melkeinpä räävittömissä tarinoissa käänteet heittelevät rajusti ja elämä näyttää raadollisen puolensa. Mutta kovia kohtaloita pehmentää huumori, ja kerronnan ytimestä löytyy kumminkin se inhimillisyys.

lehtori, fil.lis. Pirkko Heikkinen,  kirjailija Anne Leinonen ja kirjailija Petri Tamminen