Kilpailu

Mikä?

J.H. Erkon kirjoituskilpailu on vuodesta 1957 vuosittain nostanut esiin 6 palkittavaa lahjakasta kirjoittajaa, vuorovuosin lyriikan ja proosan alueelta. Tekstiä on runsaan viidenkymmenen vuoden aikana tullut noin 440 000 sivua 13 000 kirjoittajalta. Kilpailussa on palkittu yhteensä 330 nuorta kirjoittajaa. Heistä keskimäärin kaksi vuosiluokastaan nousee esikoiskirjailijaksi eli ammattikirjailijaksi. Voittajia tulee joka puolelta Suomea. Oman esikoisteoksen julkaisemiseen menee nopeimmilta vain vuosi, yleisimmin kolme vuotta.

Juryssa ovat lähivuosina olleet mm. kirjailija Tero Liukkonen, kirjailija, toimittaja Petri Tamminen, kirjailija, kirjallisuuden tutkija, opettaja ja suomentaja Liisa Enwald, kirjailija, kirjallisuuden tutkija, FT Kirsti Simonsuuri, fil.lis., kriitikko Pirkko Heikkinen, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen, kirjailija ja kustantannustoimittaja Anne Leinonen, kirjailija ja suomentaja Jukka Koskelainen, kirjailija ja kääntäjä Merja Virolainen, kirjailija Siri Kolu ja runoilija-kirjailija Jouni Tossavainen.

J.H. Erkon kirjoituskilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1957. 1990-luvun puoliväliin kilpailua, samoin kuin Erkon esikoisteoskilpailua, järjestivät yhdessä Sanoma Oy ja Suomen Nuorisoseurat. Sittemmin työnjakoa muutettiin ja Helsingin Sanomien esikoisteospalkinnoksi muuttunut kilpailu jäi Sanoma Oy:n hoidettavaksi ja J.H. Erkon runo- ja novellikilpailun järjestäjänä toimivat nuorisoseurojen lisäksi Mikkelin ammattikorkeakoulu ja Suomen Nuoriso-opisto. Suomen Nuoriso-opisto toimi 2013-2018 vastaavana kilpailun järjestäjänä, ja vuoden 2019 kilpailun järjestelyistä vastaa kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto.

Kilpailu tukeutuu kahteen yhteistyökumppaniin ja rahoittajaan, joista ovat viime vuosina olleet Jane ja Aatos Erkon säätiö ja Suomen Nuoriso-opisto Mikkelistä.

Kilpailun historiikki on luettavissa pdf– tai issuu-julkaisuina.

Kenelle?

J.H. Erkon kirjoituskilpailuun voivat osallistua alle 30-vuotiaat kirjoittajat, jotka eivät ole vielä julkaisseet esikoisteostaan. Maamme vanhimpiin kirjoituskilpailun kuuluva Erkon kilpailu etsii tasokkaita uusia tulokkaita.

Lähes säännöllisesti kärkeen sijoittuneista muutama on pian saanut oman esikoisteoksensa julkisuuteen.

Item Title

UKK 

Kysymyksiä, joita Erkon kirjoituskilpailuun osallistuvat ovat esittäneet.
Tekstiä päivitetty 5.1.2023 

Mitä tarkoittaa lyhytproosa? (Kysymys koskee kilpailukausia, joiden lajina on proosa.)
Vastaus: Lyhytproosa voi tarkoittaa novelleja, lyhyempiä proosatekstejä, sarjamaista kokonaisuutta tai proosarunoa lähelle tulevia tekstejä. Voit itse päättää, ja muoto saa olla myös kokeilevaa. 

Voiko osallistua useilla nimimerkeillä? 
Vastaus: Ei voi, kilpailuun osallistutaan vain yhdellä kilpailutyöllä ja nimimerkillä.  

Voiko nimimerkki olla taiteilijanimi? Voiko osallistua taiteilijanimellä?  
Vastaus: Nimimerkki voi olla mikä tahansa, eikä nimimerkkisi ole missään vaiheessa julkinen tieto. Osallistuessa kilpailuun sinun pitää ilmoittaa oikea nimesi. Nimeäsi ei julkaista missään ilman lupaasi.    

Tyttäreni on 14-vuotias. Voiko hän osallistua?
Vastaus: Tottahan toki. Kilpailussa ei ole alaikärajaa. Yläikäraja on 30 vuotta. 

Saako 15 sivun lisäksi olla kansilehti? Pitääkö olla kansilehti? 
Vastaus: Ei, kansilehtien ja vastaavien tulee sisältyä 15 sivuun. Kansilehteä ei periaatteessa tarvita mihinkään, mutta sellainen voi harkintasi mukaan kuulua kokonaisuuteen, jos niin haluat.  

Saako laittaa useita erillisiä tekstejä samalle sivulle ja onko niiden pituutta rajattu? Pitääkö kilpailutyön olla yhtenäinen teos? 
Vastaus: Kilpailutyö voi sisältää useita toisistaan erillisiä tekstejä. Yksittäisten tekstien pituutta ei ole rajattu – kunhan lähetyksen sivumäärä on maksimissaan 15, on kaikki kunnossa. Lyhyempiä tekstikokonaisuuksia ei tule laittaa useita samalle sivulle. 

Laitetaanko mahdolliset useat tekstit erikseen vai yhtenä tiedostona? 
Vastaus: Yhtenä tiedostona. 

Tekstejäni on julkaistu antologiassa ja lehdessä. Voinko osallistua?
Vastaus: Kyllä voit! Osallistua voit, jos sinulla ei ole kustantamon julkaisemaa kaunokirjallista teosta julkaistuna. Omakustanteet eivät ole este osallistumiselle. Omakustanteella tarkoitetaan julkaisua, jonka julkaisemisesta olet maksanut julkaisijalle tai kirjapainolle. Jos tekstejäsi on julkaistu antologioissa tai lehdissä tai muissa medioissa, voit osallistua. Jos olet julkaissut tekstejäsi sosiaalisen median tileilläsi, voit osallistua.   

Huomioithan kuitenkin, että tekstejä, jotka kuuluvat kilpailutyöhösi, ei kuitenkaan saa olla julkaistu näissäkään kanavissa, edes nimimerkillä tai taiteilijanimellä.   

Millä kokonaisuudella voi osallistua? Mitä tarkoittaa, että teksti on julkaistu? 
Vastaus: Kilpailutyösi ei saa sisältää tekstejä, jotka on julkaistu jossain julkisesti. Älä siis sisällytä kilpailukokonaisuuteen tekstejä, jotka on jo julkaistu esimerkiksi lehdessä tai muussa mediassa, antologiassa tai sosiaalisessa mediassa. Jos olet tehnyt postauksen omiin kanaviisi, lasketaan se julkaisuksi, ja silloin kyseinen teksti täytyy rajata pois kilpailutyöstä. Jos olet lähettänyt tekstisi yksityisviestinä vain rajatulle kaveripiirille esimerkiksi suljetussa Whatsapp-ryhmässä, voit lähettää sen kilpailuun.   

On reilua kaikkia kohtaan, että tekstit ovat julkaisemattomia. Näin taataan myös tasapuolisuus raadin työskentelyssä, eli esimerkiksi se, että raadin jäsenet eivät ole sattuneet näkemään kilpailuun osallistuvaa tekstiä aikaisemmin ja näin pysty päättelemään osallistujan henkilöllisyyttä.  

Mitä jos olen esittänyt tekstin jossain, kuten open micissa? 
Vastaus: Jos olet esittänyt tekstisi yksityistilaisuudessa kuten syntymäpäivillä, voit osallistua kyseisellä tekstillä. Jos tapahtuma on ollut julkinen tilaisuus, kuten open mic, et voi lähettää samaa tekstiäsi kilpailuun.   

Mitä raati arvostaa ja mihin raati kiinnittää huomiota? 
Vastaus: Raadin kokoonpano vaihtuu vuosittain, joten yhtenäistä linjaa ei ole. Raati kannustaa kilpailijoita omaäänisyyteen ja oman ilmaisun tavoitteluun.  

Voinko osallistua samalla tekstillä toiseen kilpailuun? 
Vastaus: Kyllä voit.   

Kenellä ovat tekijänoikeudet? 
Vastaus: Vain ja ainoastaan sinulla. Kilpailun jälkeen olet vapaa päättämään tekstisi julkaisemisesta. Voittajien nimien ja tekstien julkaisuun kysytään myös aina erikseen lupa – ilman lupaa emme julkaise tekstejä tai nimeäsi missään.   

Mikä on kilpailun tarkoitus?
Vastaus: Haluamme löytää lahjakkaita ja kiinnostavia kirjoittajia, joista kenties kehittyy kirjailijoita ja muita kirjoittamisen ammattilaisia.  

Palkinnot

Palkintosummat ovat 1 000 euroa, 700 euroa ja 500 euroa. Lisäksi jaetaan kunniamainintoja.

Osallistuminen

Kilpailuohjeet 2023

Toimita tekstilähetyksesi 31.3.2023 klo 23.59 mennessä tällä lomakkeella: 

https://ilmoittaudu.nuorenvoimanliitto.fi/event/xLG2g 

1. Täytä tietosi lomakkeelle
Tietojasi ei käytetä tai tallenneta muuhun tarkoitukseen kuin kirjoituskilpailun osallistumisen kirjaamiseksi. 

2.Tallenna kilpailutyösi
– Maksimisivumäärä kilpailutyössä on 15 sivua, mahdolliset kansilehdet lasketaan mukaan
– Sivu tarkoittaa yhtä A4-arkkia
– Fontti, fonttikoko ja riviväli voivat olla mitkä tahansa. Huomioi kuitenkin luettavuus.
– Mikäli kilpailutyösi koostuu useammasta lyhyestä tekstistä, laita tekstit samaan tiedostoon. Maksimiyhteispituus on 15 sivua.
– Tiedostomuoto PDF
– Tiedoston nimeksi nimimerkkisi
– Älä merkitse tiedostoon oikeita yhteystietojasi vaan itse keksimäsi nimimerkki ensimmäisen sivun ylälaitaan.  Nimimerkki voi olla mikä tahansa sana/sanoja. Nimimerkin tarkoitus on varmistaa, etteivät raadin jäsenet tiedä kenen töitä lukevat. Nimimerkkejä ei julkaista.
– Ohjeista poikkeavat tekstit hylätään

3.Liitä kilpailutyösi mukaan lomakkeelle

4.Lähetä lomake, saat automaattisen vahvistuksen sähköpostiisi

Ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä erkonkilpailu@nuorenvoimanliitto.fi. 

Kilpailutekstejä ei palauteta. Voittajatekstien mahdollisesta julkaisusta tiedustellaan palkituilta erikseen.  Palkinnot jaetaan lokakuussa 2023. Voittajiin otetaan yhteys henkilökohtaisesti syyskuun 2023 aikana. Kaikki kilpailuun lähetetyt tekstit talletetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistoon. 

Palkintojenjako

Palkinnot jaetaan lokakuussa.

”Jos joku bibliofiili ottaisi tehtäväkseen kerätä kokoelman, johon sisältyisivät kaikki J.H. Erkon kilpailujen voittajien painosta tulleet teokset, niin syntyisipä mahtava kirjasto. Jos joku ryhtyisi keräämään kaikkien kilpailuun osallistuneiden teoksia, niin syntyisi kahdennenkymmenennen vuosisadan jälkipuolen lähes aukoton Fennica, joka tulee pitkälle vielä nyt elettävään vuosisataan.”

Ministeri Jaakko Numminen J.H. Erkon kilpailun 50-vuotisjuhlassa Mikkelin ammattikorkeakoulun Artium-salissa 28.4.2016

Web design Groteski